Ajauduin mielenkiintoiseen tilanteeseen viime torstaina 10.6.2010. Sosiaalikeskus Sataman pihalla oli Yleisradion toimittaja, kuvaaja ja poliisi. Menin ensin kyselemään kuvaajalta, onko asiallista tulla kuvaamaan ilman että kuvattavan kansanryhmän kanssa käydään edes kevyttä keskustelua. Edellisenä päivänä Yleltä oli soitettu ja kyselty mahdollisuutta tulla kuvaamaan. Mahdollisuutta kuvata ei oltu myönnetty.
Kuvaajan kanssa ei kyennyt kommunikoimaan inhimillisesti, ja hän piiloutui oikeuksiensa ja lakien taakse. Menin kokeilemaan toimittaja Ihamäen keskustelualttiutta, ja ajauduinkin suoraan lähetykseen. Toimittaja oli kuvaajaa vielä pahempi. Älykäs, sanavalmis ja hyvin kieroutunut rasistisika hehkutti kilpaa poliisisika Vainion kanssa edessämme olleiden ihmisten hylkiömäisyyttä.
Odottelin ohjelman ilmaantumista nettiin, mutta kun sitä ei perjantaihin mennessä ollut laitettu, soitin Ylelle. Siellä kerrottin, että kaikkia ohjelmia ei laiteta nettiin ja ohjelma on “herrassa”. Ihmettelin sanaa, ja sain kuulla jotain epämääräistä ylemmästä tahosta. Joku korkeammalla siis oli päättänyt laitetaanko, vaiko eikö laiteta ohjelmaa nettiin. Minulle luvattiin ” katsoa mitä voidaan tehdä” ohjelman saamiseksi nettiin. Ei näköjään voitu mitään.
Tänään maanantaina soitin heti aamutuimaan Ylelle ja pyysin saada ohjelman kuultavaksi. Pyyntööni suostuttiin ja nyt, hyvät naiset ja miehet, saatte todeta omin korvin miten yhden ihmisen rasismi muuttuu poliittiseksi rasismiksi, eli fasismiksi:
kesäkuu 14, 2010 12:40 pm |
En pysty tällä koneella kuunnella juttua, mutta tarkennuksena: Ylestä varmasti kerrottiin että ohjelma on “Herassa” – Hera on yksi Ylen sisäisistä tietopankeista, jossa voi Ylen eri toimitusten kesken jakaa materiaalia. Terv, yleläinen joka ei innostu kaikista ylen ohjelmista.
kesäkuu 14, 2010 1:28 pm |
[...] ja kaupungin sisäiset rajat Tekijä harhautuksia Vapaa radikaali kirjoittaa Yleisradion tekemästä ohjelmasta, jossa toimittaja Olli Ihamäki keskustelee [...]
kesäkuu 14, 2010 3:27 pm |
kuuntelin äsken tämän ohjelman
http://www.yle.fi/media/asxgen.php?file=radiosuomi/ylenaikainen/romanileiri.wma
Hyvä Ilkka!
Oli hienoa että puutuit haastattelutilanteeseen.
Ihmisistä pitää pitää huolta!
kesäkuu 14, 2010 7:03 pm |
lol mitä skeidaa. tekstisi siis. hippi ei edes pysy päivistä perillä, torstai 12. päivä.. mee töihi
kesäkuu 14, 2010 8:56 pm |
Kiitos korjauksista. En ole Ylellä töissä, enkä osaa lukea omia muistiinpanojani. Kirjallisia lahjojani on joskus kehuttu, mutta tässä tekstissä saattaa olla karkeuksia ja hiomattomia timantteja.
Ps. Olen hippiäinen, eli henkilö joka on hipahtava, mutta tekee jotain.
kesäkuu 16, 2010 2:12 pm |
Ei millään pahalla, mutta sanat fasisti ja tuo natsi-lippu herättävät melkoista myötähäpeää. Itse uskon, että näissä on aina kaksi osapuolta, eikä vain “me hyvät” ja “nuo pahikset”.
Varmasti Ylen toimittajan toiminnassa parannettavaa, mutta ittelleni heräs vain nauru tekstiäsi kohtaan.
heinäkuu 12, 2010 3:46 pm |
Aika huvittava juttu, nimittäin kun YLE, poliisit, ja yleisesti koko systeemi on ehkäpä suurin antinatsistinen järjestö, “natsismin” suurimpia vihollisia. Ja mikähän radikaali muka luulet olevasi? Mielestäni pelkästään näennäisesti joku systeemin vastainen, sen pussiin pelaava hyödyllinen idiootti.
heinäkuu 20, 2010 3:42 pm |
Olen radikaali, vaikka olenkin erilailla ajatteleva kuin sinä.
Ylessä on paljon erilaisia työntekijöitä ja mielestäni yle heijastelee vahvasti myös eri ihmisten henkilökohtaisia mielipiteitä. Yle siis on huomattavasti avoimempi tuomaan myös kyseisen rasistisian mielipiteet esiin, joka on mielestäni hyvä asia.